Moips!
Olen taas, kuten kaikki varmasti näkevät, jaksanut ahkerasti kirjoitella tänne lukemistani kirjoista... En ole kadonnut kokonaan maan päältä, vaikka muutamat ihmiset niin ehkä toivoisivat, olen vain ollut kiireinen ja blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Hiljaisempaa kuin huopahattu tehtaalla voisi joku jopa murjaista.
Kaikille kirjatoukille voin kuitenkin kertoa, että olen lukenut kirjoja koko loistokkaan poissaoloni ajan :) Listaan lukemiani kirjoja tuonne "Muita luettuja kirjoja" sivulle, joten sieltä voi käydä aina seuraamassa mitä on tullut luettua. Olin ajatellut, että antaisin "tähtiä" noille kirjoille ikään kuin jonkunlaisen arviona/oman mielipiteenä, jotta tietäisitte mitä kirjoja suosittelen :) Tähdet siis saapuvat lähipäivinä luoksenne!
Sarppa kiittää ja kuittaa!
Live, don't think
torstai 15. toukokuuta 2014
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
P.S. Rakastan sinua
Kuulin kirjasta ensi kertaa vuonna 2008, jolloin kyselin äidiltäni olisiko hänellä jotain hyvää lukemista, sillä kirjasto oli kiinni ja oman kirjahyllyni olin kolunnut läpikotaisin ja osasin jokaisen kirjan ulkoa etu- ja takaperin.
Kävi ilmi, että olin turhaan epäillyt äitiäni tämän kirjan kohdalla. Kirja imaisi minut maailmaansa ja minä melkeinpä söin kirjan samalta istumalta.
Holly oli tavannut Gerryn ensi kertaa ollessaan parikymppinen. Sen jälkeen he olivat viettäneet jokaisen minuutin yhdessä. He tunsivat toisensa edestä ja takaa, oikein ja väärin päin. He olivat parhaita ystäviä, rakastavaisia ja elämänkumppaneita.
suunnitelleet elämäänsä toistensa rinnalla ilojen ja surujen kera, kuolemaan saakka. Niin, kuolemaan saakka. Juuri kun Holly ajatteli, ettei elämä voisi paremmin mennä Gerry sairastui ja kuoli.
Holly elää kuin horroksessa, hän kuvittelee, että Gerry on vieläkin läsnä ja hän puhuu Gerrylle. Holly nukkuu, tilaa roskaruokaa suoraan kotiin eikä vastaa sukulaisten ja ystäviensä puheluihin. Eräänä päivänä Holly muistaa kirjeen, joka on hänen vanhempiensa luona. Hänen äitinsä oli soittanut Hollylle viikkoja sitten ja kertonut kirjeestä, jonka päällä oli lukenut Holly nimi ja "LISTA".
Lista oli ollut Hollyn ja Gerry yhteinen vitsi. Gerry oli aikonut tehdä sellaisen, jotta Holly muistaisi tehdä kaikki asiat, jos Gerrylle tapahtuisi joskus jotain.
Eihän Gerry ollut voinut tosissaan tehdä listaa ja lähettää sitä Hollylle?

>> "Sharon!" Holly huudahti heti kun luuri nostettiin. "Et ikinä usko! Voi luoja, tuskin uskon sitä itsekään!"
"Öh... John tässä, mutta minä haen Sharonin." Hätääntynyt John ryntäsi etsimään Sharonia.
"Mitä, mitä, mitä?" Sharon huohotti. "Mikä hätänä? Oletko kunnossa?"
"Joo, voin hienosti!" Holly kikatti hysteerisesti. Hän ei tiennyt itkeäkö vai nauraa ja unohti siinä samassa, miten lauseita muodostettiin.
John katseli, kun Sharon istahti keittiönpöydän ääreen hämmentyneenä ja yritti parhaansa mukaan saada selvää, mitä Holly oikein pajatti. Ystävä höpötti jotain rouva Kennedyn antamasta ruskeasta kirjekuoresta jossa oli ollut yöpöydän lamppu. Todella huolestuttavaa.
"Lopeta!" Sharon huusi Hollyn ja Johnin yllätykseksi. "En ymmärrä sanaakaan, joten ole kiltti", Sharon puhui hyvin hitaasti, "ja rauhoitu, hengitä syvään ja aloita alusta. Puhu mielellään myös kieltä, jota minäkin ymmärrän."
Yhtäkkiä toisesta päästä kuului nyyhkäyksiä.
"Voi Sharon." Hollyn ääni oli heikko ja värisi. "Hän kirjoittu minulle listan. Gerry kirjoitti minulle listan." >>
P.S. Rakastan sinua on koskettava tarina rakkaudesta, joka elää vielä kuoleman jälkeenkin. Gerryn kirjeet ovat hellyttäviä ja saavat lukijankin kyyneliin. On ihana nähdä, kuinka Gerryn kirjeet saavat Hollyn taas elämään ja luottamaan siihen, ettei elämä pääty siihen, että Gerry kuoli. Gerry vakuuttaa kirjeissään, että Hollyn täytyy siirtyä eteenpäin, alkaa elämään omaa uutta elämäänsä ja vähitellen päästää irti Gerrystä.
" Hyvän olon tarina" - Kodin Kuvalehti
" Kirja on sekä hellyyttävä että hauska" - Me Naiset
>>
Lumpeenkukkalampi
Annika Thorin toinen teos jatkaa Steffin ja Nellin elämää Ruotissa.

Steffi pääsi kuin pääsikin opiskelemaan oppikouluun Göteborgiin ihanien kesävieraiden avulla, jotka vierailivat saarella Märta-tädin ja Evert-sedän talossa.
Steffi odottaa innoissaan uutta koulua, sillä hän rakastaa oppimista. Tuntuu kuitenkin haikealta jättää Nelli yksin saarelle. Mutta koulu vetää Steffiä, eikä se ole ainoa syy miksi hän on niin innoissaan: Steffi odottaa myös, että saisi nähdä ihastuksensa, josta kukaan muu ei tiedä, Svenin. Poika on kesävieraiden melkein aikuinen lapsi.
Göteborgissa Steffi saa uusia ystäviä ja uudet houkutukset vetävät hänet mukanaan ilonpitoihin, mitkä eivät Märta-tädin mielestä ole sopivia helluntaiseurakuntalaiselle.
Kouluvuoteen mahtuu paljon iloa ja surua. Miten käy äidin ja isän Itävallassa. Heiltä tulee yhä harvemmin ja harvemmin kirjeitä eivätkä ne ole kovin iloisia.
Miten Steffi auttaa äitiä ja isäänsä pääsemään pois Itävallasta, miten käy Nellin yksin saarella ja mitä tapahtuu Steffin ja Svenin välillä?
>> - Mikä sinun on? Sven sanoo. - Onko tapahtunut jotain?
Silloin Steffi pillahtaa itkuun. Hän ei nyyhkytä, kyyneleet vain valuvat ääneti poskille.
- Stephanie, Sven sanoo. - Ystävä kallis. Tule tähän istumaan.
Kun hän ei vieläkään liikahda, Sven tarttuu häntä kädestä ja taluttaa hänet sängylle. Hän istuu Steffin viereen ja kiertää käsivartensa hänen hartioilleen. Steffi painaa päänsä pojan rintaa vasten ja tuntee pojan vartalon lämmön. Poika tuoksuu heikosti partavedelle. Steffi ei milloinkaan aikaisemmin ollut yhtä lähellä Sveniä.
He istuvat aivan hiljaa. Steffi toivoo, että he voisivat istua tällä tavalla liikkumatta ikuisuuden. Svenin käsivarsi hänen hartioillaan, hänen päänsä vasten Svenin rintaa. Hän kuulee pojan sydämen lyönnit.
Lopulta Sven siirtyy. Hän siirtyy hiukan kauemmas, nostaa Steffiä leuasta ja kohottaa hänen kasvonsa.
Nyt, Steffi ajattelee ja sulkee silmänsä. Nyt, nyt hän suutelee minua. >>
Kirja oli ihana. Thor kirjoittaa hienosti Steffin ensirakkaudesta ja hänen salaisista tunteistaan. Lukija on koko ajan jännityksessä, miten käy Steffin ja Nellin vanhempien Itävallassa. Pääsevätkö he matkustamaan pois maasta pakoon juutalaisvainoa?

Saari meren keskellä
Annika Thor on palkittu useista kirjoistaan. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin arvostettu Astrid Lindgren - palkinto koko tuotannostaan. Häneltä on aiemmin ilmestynyt suomeksi nuortenromaani Totuus vai tehtävä.
Saari meren keskellä on ensimmäinen osa neljästä kirjasta, jossa wieniläistytöt Steffi ja Nelli lähtevät pakoon juutalaisvainoa toisen maailmansodan aikaan uuteen ja outoon Ruotsiin.
Steffi on vasta kahdentoista ja hänen pitää huolehtia siskostaan Nellistä tuolla matkalla.
Saavuttuaan Ruotsiin, heidät viedään pieneen saareen, jossa tytöt joutuvat eri perheisiin. Steffi huomaa, että Nellin perheen äiti on lämmin ja ystävällinen, lapset iloisia ja isä, jota harvoin näkee, sillä hän on kalastaja, hieman vakava mutta myös ystävällinen. Steffin oma perhe koostuu Märta-tädistä ja Evert-sedästä. Heillä ei ole lapsia ja Steffi joutuu huolehtimaan taloudesta yhdessä Märtan kanssa. Evert-setä on myöskin kalastaja ja siksi hän on kotona harvoin. Mutta silloin kun Evert-setä on kotona, Steffillä on helpompi olla, sillä Evert-setä ymmärtää saksaa. Märta-täti ei paljon ylimääräistä pukahda, edes ruotsiksi.
Koulussa on vaikeaa, sillä Steffi tai Nelli eivät kumpikaan puhu ruotsia. Pian Steffi kuitenkin huomaa, että Nelli on oppinut kielen ja saanut ystäviä, kun hän ei ole jutellut vielä kenenkään kanssa. Pääsevätkö Steffi ja Nelli koskaan vanhempiensa luokse, jotka sanoivat, että tilanne on vain väliaikainen. He lupasivat että Steffi ja Nelli voisivat tulla takaisin Itävaltaan kunhan tilanne rauhoittuisi.
>> - Ei sillä ole mitään merkitystä, Steffi sanoo.
- Millä?
- Miten minä pärjään koulussa. Enhän minä kuitenkaan saa jatkaa.
- Oppikoulussako?
Steffi nyökkää.
- Sinun täytyy ymmärtää Märtaa ja Evertiä, Alma-täti sanoo.
- Göteborgissa asuminen on kallista. Ja lisäksi tulevat kirjat ja kaikki muu.
- Evert-setä antaisi minun lähteä. Mutta Märta-täti ei tahdo.
Alma-täti oli hetken hiljaa.
- Oletko ajatellut, että Märta ei ehkä halua päästää sinua Göteborgiin? hän sanoo sitten. - Ehkä hänen tulee sinua ikävä?
Se on niin mahdoton ajatus, että Steffi purskahtaa nauruun. Että Märta-tädin tulisi ikävä!
- Eihän hän pidä minusta, Steffi sanoo. - Enkä minä ymmärrä miksi hän ollenkaan otti minut.
- Eikö Märta ole kertonut Anna-Lisasta? Alma-täti kysyy. - Tai Evert? >>
Kirja oli kerrottu ihanasti ja Thor kuvasi hienosti Steffin tuntemuksia, kun hänen pikkusiskonsa Nelli alkoikin sopeutua Ruotsiin, mutta hänellä itsellään oli vaikeuksia saada ystäviä.
Lukemisen arvoinen kirja. Suosittelen lämpimästi!

lauantai 20. heinäkuuta 2013
Yön eläjä
Kate Thompson on brittiläinen nuortenkirjailija. Häneltä on suomennettu
nuorten fantasiakirja Vihreän saaren laulu, joka on voittanut
Whitbread-palkinnon ja Guardian-palkinnon, sekä osittain irlantilaiseen
mytologiaan perustuva kirja Yön eläjä.Bobbyn äiti päättää, että he muuttavat Dublinista maalle Bobbyn käytöksen takia; hänestä on tullut nuorisorikollinen. Bobby varastelee autoja kavereidensa kanssa, juo alkoholia ja polttaa pilveä yömyöhään, koulustakin on paljon poissaoloja. Bobbyn äiti ajattelee, että ehkä maaseutu saa Bobbyn aisoihin ja muuttaa hänen käytöstään. Bobby ei ajattele samalla tavalla.
Kun äidin silmä välttää, hän varastaa talon entisen vuokralaisen (joka on kadonnut kuin tuhkatuuleen) auton ja lähtee sillä kohti Dublinia. Pako kuitenkin epäonnistuu ja Bobby joutuu palaamaan takaisin.
Heidän naapurinsa ei ilahdu auton varastamisesta, sillä se on hänen autonsa vuokralaisen hävittyä. Naapuri vaatii korvausta. Millä Bobbyn köyhä yksinhuoltaja äiti maksaisi auton? Ei mitenkään, sillä Bobby maksaa sen itse; tekemällä töitä naapurin maatilalla.
Naapurissa asuu myös vuokraisännän äiti: vanha mummo varoittaa perhettä eräästä öistestä liikkujasta, jolle pitää jättää aina maitoa ulos ikkunalaudalle. Muuten otus tulee vaaralliseksi ja voi vaikka hyökätä heidän kimppuunsa. Kukaan heistä ei ota varoitusta tosissaan, sillä naapurin mummo vaikuttaa höperöltä.
Ehkä heidän kuitenkin olisi kannattanut. Bobby saa huomata myös, että hänen äitinsä idea muuttaa maalle, kauas Dublinista ei johtunut yksin Bobbystä.
>> Heräsin johonkin. Ensin kuvittelin, että se kuului alakerrasta, sisältä talosta, mutta sitten kuulin sadepisaroiden ropisevan kattoon ja tajusin, että se oli sitä. Ensimmäiseksi ajattelin, että olimme saaneet heinät tehtyä juuri ajoissa. Se nauratti minua, ja sitten ajattelin, miten Coley oli ollut putoavinaan heinäkuorman päältä, ja minua nauratti taas. Ihme runkkari.
Ja sitten kuulin jotain alhaalta. Jotakin liukui pöytää pitkin. Tai ehkä koira oli törmännyt pöydänjalkaan tai jotain. Pidätin hengitystäni. Kuiskailiko joku? >>
Kirja vaikutti ensi alkuun tavalliselta nuorten kirjalta, jossa käsiteltiin normaaleja ongelmia teinin arjessa: varastelua, tupakointia, kotiintuloaikojen rikkomista, tottelemattomuutta... Mutta kun kirja eteni, loppua kohden tuli "sala-oksennus". Miten sitä voisi paremmin kuvata? Kaikki kirjan salaperäisyydet paljastuivat kertaheitolla kirjan lopussa ja kirja loppui heti sen jälkeen kuin seinään.
Kirja oli hyvä, tavallinen nuorten kirja, joka oli maustettu pienellä jännityksellä ja salaperäisyydellä yliluonnolliseen.
"Täydellisen kiehtova ja läpeensä lumoava, huomattavan herkkä. Tällaisia kirjoja on harvassa"
- The Guardian
>>
Surunsyöjät
Surunsyöjät on Veera Laitisen esikoisromaani, joka on julkaistu hänen ollessa vasta 14-vuotias.Hope McKaya on teini-ikäinen tyttö, joka asuu pienessä kaupungissa. Eräänä päivänä kouluun tulee uusi oppilas: Victor Calloway. Järisyttävän komea ja salaperäinen poika kiinnittää Hopen mielenkiinnon heti alkuun. Heidän yhteiset biologian tunnit ovat varsin mielenkiintoisia, ainakin Hopen mielestä, kun hän yrittää selvittää mikä Victor on miehiään. Victor tuntuu kylmältä ja etäiseltä, mutta vähän ajan päästä hän myöntää Hopelle, joka niin kiivaasti ja jopa agressiivisesti on yrittänyt lähestyä poikaa, että hän on koko tämän ajan tykännytkin Hopesta. He alkavat seurustella, mutta jokin ei kuitenkaan ole oikein. Victor lähtee joskus treffeiltä kiireenvilkkaa selittämättä Hopelle sanaakaan katoamistempuistaan ensin näprättyään vanhaa paperinpalaa käsissään hetken. Hopea alkaa mietityttää mikä Victorilla on, kun hän saa käsiinsä sen paperinpalan, kaikki ratkeaa, eikö?
>> Hengitin hitaasti ja syvään, vilkaisin vielä kerran kaiteen yli kovaa vauhtia virtaaviin, auringonsäteissä hehkuviin aaltoihin ja astuin itsekin kaiteelle. Sydämeni tykytty rinnassani hullun lailla ja kielsin itseäni katsomasta alas; pelkäsin korkeita paikkoja. Pelko ei ollut ennen estänyt minua millään muotoa, mutta tällaisissa tilanteissa tämä pieni heikkous tulee aina takaisin.
Onkohan tämä sittenkään ihan järkevää, tuumin ja olin tulla katumapäällä. Ravistin kuitenkin päätäni ja kielsin itseltäni mokomat ajatukset. Kun kerran oli päätetty mennä, päätöksestä ei luistettaisi! >>
Kirjasta huomaa, että se on Laitisen ensiromaani ja että hän on ollut nuori sen kirjoittaessaan. Kirjasta löytyy kirjoitusvirheitä ja kuvauksia, joita ei ole käytetty oikein. Ihmettelin suuresti, miten kustannusyhtiö on julkaissut kirjan näin virheellisenä. Kustannusyhtiö on Ivanrotta, joka vaikutti heti jotenkin hämäräperäiseltä. Yhtiö julkaisee kirjoja, jos ne ovat sen mielestä hyviä ja tämän kirjan perusteella heidän standardinsa eivät ole kovin vaativat.
Listaan tähän ihan huvinvuoksi muutamia kuvauksia, joita Laitinen on kirjoittanu romaaniinsa, joita ei mielestäni ole käytetty oikein (lainaukset ovat suoraan kirjasta):
"Huoneeseen laskeutui hetkeksi peilinkirkas hiljaisuus, jonka aikana näpräsin sylissäni olevaa tyynyä Sarahin leikitellessä pehmonallellani."
"Hänkään ei ollut vanhentunut millimetrin sadasosaa valokuvien ottamispäivän ja tämän päivän välillä."
Kuten näette, kuvaukset ovat ontuvia ja tarkoittavat aivan eriä, kuin kirjailija on yrittänyt ilmaista.
Jos luette kirjan, tulette myös huomaamaan paljon samaa kuin Stephenie Meyerin kirjoittamassa Twilight-sarjassa;
- Victor tulee kouluun uutena oppilaana ja Hope kiinnittää huomionsa heti häneen
- Hopen ja Victorin ensi kontakti tapahtuu biologian tunnilla, aivan kuten Twilight sarjassa
- Victor on salaperäinen eikä kerroa kaikkea Hopelle. Hän yrittää suojella Hopea kaikin tavoin.
Kaikki nämä asiat on kuin poimittu Meyerin kirjoista. En väitä että Meyerin kirjat ovat hyviä, päinvastoin. Ihmetyttää vain, miten kustannusyhtiö ei ole huomannut näitä yhdenkaltaisuuksia, kun ovat lukeneet kirjan.
Surunsyöjät on samannimisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Voin vakuuttaa, että toista osaa en lue. Kirja oli mielestäni kauhea.
>>
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Polkupyörällä ajamisen taito
Ron McLarty on näyttelijä ja Polkupyörällä ajamisen taito ilmestyi ensin äänikirjana. Vasta kun Stephen King kirjoitti ylistävän arvostelun, kustantajat kiinnostuivat. Nyt kirja on julkaistu jo kahdessatoista maassa.
Smithy Ide on 43-vuotias mies, joka asuu Rhode Islandilla. Yllättäen hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa kotimatkallaan. Smithy järjestää hautajaiset vanhemmilleen yhdessä tätinsä ja setänsä kanssa. Seuraavana päivänä Smithy käy postia läpi ja huomaa kirjeen, joka on osoitettu hänen isälleen. Hän avaa kirjeen. " - Bethany Ide, 51, menehtyi paleltumisvammojen aiheuttamiin komplikaatioihin. -".
Smithy ei usko lukemaansa todeksi. Hänen siskonsa Bethany on ollut kadoksissa monta kymmentä vuotta ja nyt vihdoin hän on löytynyt. Kuolleena. Smithy ottaa vanhan pyöränsä Raleighin alleen ja lähtee juovuksissa ajamaan vailla päämäärää. Seuraavana aamuna hän herää vanhalta sahalta. Smithy ei muistanut, että pyöräily voisi tuottaa hänelle näin mahtavan olon. Hän päättää polkea sivukaupunkeja pitkin takaisin kotiinsa.
Kuitenkin matkalla kotiin Smithy vaihtaa suuntaa ja polkee eteenpäin. Hän polkee ja polkee. Jossain vaiheessa hän soittaa naapurilleen Normalle (naiselle, joka on muutamaa vuotta Smithyä nuorempi ja joka on ollut ihastunut häneen pienenä) ja selittää, että hän on lähdössä hakemaan siskonsa ruumista Kaliforniasta.
Smithylle tapahtuu uskomattomia asioita tällä matkalla ja hän pohtii paljon perhettään ja omaa elämäänsä.
>> "Olen Smithy Ide", sanoin.
"Tuo tuntee Billin. Sinun isäukon", Theresa sanoi lähes anteeksipyytävästi.
"Isäsi pelasti henkeni."
"Tuo on Billin poika Bill" Theresa sanoi väsyneesti.
Ojensin käteni. Ehdin nähdä vain yhden sulavan liikkeen, yhtä nopean kuin vanhan ajan revolverisankareilla, kun Bill paiskasi käteni syrjään ja kohotti naamaani vasten pienen sinihohtoisen pistoolin. Theresa parkaisi ja lankesi polvilleen Jumalaa rukoillen. Pikkupoika juoksi viereisestä huoneesta sisään ja jäi seisomaan valtavan suuren äitinsä viereen.
Suuni kuivui. Päätäni huimasi." >>
Kirjan alku oli shokeeraava. Smithy menetti molemmat vanhempansa ja sisarensa heti kirjan alussa. Ehkä se oli välttämätöntä, jotta hänen tarinansa voitiin kertoa. Jos hänen vanhempansa olisivat olleet elossa, ei Smithy olisi tehnyt niinkuin teki.
Kirja oli loistava. Kirjailija on kirjoittanut Smithyn matkan niin mielenkiintoiseksi, että sain kirjan hädintuskin laskettua käsistäni, kun huomasin, että se loppuikin jo. Koko ajan toivoin, että Smithy löytäisi etsimänsä ja palaisi kotiin onnellisena kaikesta ikävästä huolimatta, mitä hän oli kokenut matkallaan ja ennen sitä.
Tavisten ja luusereiden sankaritarina, sydämeenkäypä on the road - romaani

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)